No sitten voidaan vastaavasti laittaa kasvisruokaankin sekaan hiukka eläinproteiinia 
Ja muslimien ruokaan laitettais salaa sianlihaa. Ois hauskaa.
Nämä ovat aivan hyvä peruste, varsinkin vegaanit ovat jopa enemmän ehdottomia ruokatemppuilussaan. Sitten tuo piilottaminen voisi luonnollisesti jatkua pähkinöillä ja katkaravuilla. Ruokalan ovesta ulos tulevassa jonossa näkyisi melkoinen osa turvonneita punanaamoja ja vinkuvalla äänellä henkeä ponnistelevia pyörtyilijöitä.
Aika rohkea veto on piilottaa - edes hyvässä tarkoituksessa - mitä tahansa dokumentoimattomia ruoka-aineita aterioihin, kun muualla yhteiskunnassa nousee iso haloo, jos jonkin eineksen sisällöstä löytyy ainesosa, joka ei ole tuoteselosteessa eli vakuustodistuksessa.
-SS-
Kyllähän se aika tarkoon on mietittävä mitä (salaa) ruokaan laitetaan. Voi tulla käräjäreissu.
Ettei vaan olis uutiseen tullut sanoja jotka ei ole totta.
Joo, ei tänäpänä yksikään ns. työmaaruokala jätä allergeneeja merkkaamatta.
Mutta päästinpähän taas pöyristymään pöyristymisen ilosta.
Taisi sota-aikaan kasvisruokapäivät olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Hyvänä päivänä saatiin nötköttipurkki tai sianläskiä.
Saattaisi jäädä monelta kermaperseeltä syömättä.