Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Mulla oli kerran yhteiskäytössä yhden perunanviljelijän peruslohko joka oli kokonaan nurmella, mun osuus oli 4,5 ha ja tuli valvonta. Mentiin etsimään se mun osuus. Lohkon omistaja sanoi että meidän 4,5 on tuossa lohkon keskellä oleva ympyrä ja ympäröivä alue on hänen. Tarkastaja totesi että näin on ja se 25 hehtaarin lohko piisaa hänelle. Oli aikaa kun kasvulohkoja ei tarvinnut piirtää
Maaseututoimistot usein kehottavat jakamaan useamman eri omistajan omistaman mutta yhden vuokralaisen viljelemän peruslohkon lainhuutojen mukaan kiinteistörajoista, mutta en ole löytänyt vahvistusta, että se olisi välttämätöntä.
-SS-
"Peruslohkolla tarkoitetaan tuenhakijan viljelemää maantieteellisesti yhtenäistä viljelyaluetta, jota rajoittaa kunnan raja, omistusoikeuden raja, tuki- tai ympäristösopimusalueen raja, Natura-alueella sijaitseva pysyvä nurmi, korvauskelpoisuus, vesistö tai merialue, reunaoja, tie, metsä, tai muu vastaava raja."
Ylläoleva lainaus Ruokaviraston tukioppaasta. Mielestäni tuo tarkoittaa sitä, että yhtenäinen lohko, jossa on tilarajoja, ja tilat ovat eri omistajien, on jaettava tilojen rajojen mukaisiin peruslohkoihin.
Jokaisen maanomistan sarka on oma peruslohko vaikka muodostaa yhden lohkon käytännössä. Saman omistajan eri rekisteritilat voivat muodostaa yhden peruslohkon
Paljon näkyi ilmoituksia pinta-ala korjauksista. Kartoista ei kyllä pystynyt päättelemään miten oli muutettu
Me tehtiin 32* 150 millisestä ulkovuori 15 vuotta sitten taloon, paneeli valmiiksi maalattuna oli halvempaa kuin teetettynä maalaus toiseen kertaan
Juu mulla on noita peruslohkoja satakunta ja kasvulohkoja pari enempi. Aattelin nyt hakea edellisvuoden lohkot ja tehdä tarvittavat muutokset. Onneksi on vielä huominen varapäivä jos tulee jotain ongelmia.
Suolen tiedon ohjelmaa täyttelen sitten jos tulee tarve… Luomussa oli se hyvä puoli että joka vuodelta oli lohkokirjanpito. Näin täytyy vähän miettiä miten täytyy täyttää ja tuo satelliittivalvonta tuo omat haasteensa asioiden tekemiseen😡.
Hyvin toimi, reilu tunti meni aikaa 80 lappuun. Siinä oli taas vuoden paras työ😉
Tytär ennusti pitkää syksyä, kun pihlajat, syreenit ja juhannusruusut rupes kukkimaan reilu viikko sitten
Nythän lävähti se perinteinen rehunteon aikainen sääennuste, sadetta enempi tai vähempi seuraavat 10 vrk.
OK näin sitten ja Eholla menoksi🙂. Kai sen siihen Kontuunkin saa näperrettyä…
Juu mutta 4*4 menee puuta tuplaten, kallis sahuri Oksaisella jos ylimääräinen veto maksaa enempi kuin tupla määrä puuta
Kyllä mä ruiskutuksen ostajana ennemmin palvelun ostan siltä amazone ruiskuttajalta, tai oletan että se on uudempi kuin Eho. Tekniikasta en tiedä, mutta aika kovalla tuulella onnistuu ja tekniikan ohjaamana sulkee suuttimia kiiloissa ja muuten
Jokos Makella on siilot peitetty? Täällä alkoi maanantaina rehunteko lypsykarja tilalla ja tietysti muut kiirehtii perään. No mä taidan odotella juhannus viikolle ennenkuin ehdin aloittamaan
800/3=rupeisi olemaan järjellinen vuokra. Puolet on yleisesti ehdottomasti liikaa
Mun piti vaihtaa pääsylinterit tuohon Valtran linkkuun. Aika ikävässä paikassa ne polkimien välitystangon tapit... mutta kyllä mä ne sain ährättyä. Olen ehkä melko näppärä käpälistäni ja tottunut hankaliin paikkoihin ja pieniin osiin. Raakaa voimaa mulla ei enää niin olekaan mutta sitä varten on jatkovarret .-)
Valtran myötä jarrusysteemin ongelmat olivatkin ihan uusi tuttavuus; massikassa noita ei juuri ole ollut kun koko systeemi on toisenlainen.
Juu näissä valmeteissa joilla ajetaan päivittäin tai lähes päivittäin niin nesteet pysyy paikoillaan vuosikaudet vaikka en niitä ole vaihtanut. Sitten nää joilla ajetaan sulan maan aikana niin melkein joka kevät täytyy vaihtaa pääsylinteriin tiivisteet kun nesteet on vuotanut.
Vähän asian sivuun, on se kummahomma kun -02 oli jo ainakin nestetoiminen kytkin, niin alkupään Mezzoihin joku idooottii insinööri keksi vivuston kytkimeen joka onkin sitten ihan kulutus tavaraa. Meillä on tuolla vivustolla ajettu alle 3000 tuntia ja rupee oleen taas loppu. Joka kerta tarttee poljin varpailla nostaa ylös kun jää jumiin
Mites jos meet sillä sinne korjaamolle ja tuttujen kanssa ilmaatte sen kahvittelujen ohessa
Kyllähän 7700 ois komia peli.
Vuosituhannen vaihteessa kun Werhon kartanossa meno oli kovimmillaan niin tilanhoitaja reisivävy kehu ostavansa kaikki myyntiin tulevat takavetoiset 7700. Paljon niitä sielä oli ja tekivät niillä paljon rahtiajoakin vaikka oli uusia valmetteja jo paljon.