Kasvintuotanto / Vs: Paljonko satoi vettä
: 23.05.26 - klo:06:19
35mm eilen, josta 20 aamulla puoleen tuntiin ukkosen säestämänä. Viimeisissä kylvöissä lähti kylvökerros rinteissä ojiin
Kyllä ne kerran vuoteen kai hakee pienemmätkin määrät. Täytyy vaan olla irrallaan ja valkoiset ja värilliset erikseen. Eikä saa olla verkkoa ja muuta mukana.
En mä mitenkään niitä käsittele, yleensä kolme päällekkäin rullaan niin menee vähän tiiviimmin ja tuuli ei vie. Meillä on sellainen tuulen suojaisa paikka missä on ollut tuo kasa. Nyt ajateltiin kesällä laittaa betoni elementit pohjalle niin pysyy puhtaana muovit paremmin. Kaatu joskus betonielementti rekka tuossa kohdalla ja luvattiin ottaa ne elementit jos joskus tarttee….
Kun tuonne syys viljoille apu lannan ajo aika vain aikaistuu koko ajan ,niin miksei sitä voi levittää jo syksyllä ?
Miksi se kaura pitää kylvää kesäkuussa? Syysvehnä pitää viimeistään maaliskuussa lannoittaa, tänä talvena voisi olla kohta se sauma kun kura kantaa traktorin, onko se jouluaatto ilta vai riskillä odottaa loppiaisen yli🤔🤔🤔
Tuota voidaan pitää jo harhaan johtavana markkinointinsa. Perimmäinen tarkoitus tuolla on kyykyttää lisää tuottajia, ulkomainen herne ja vähemmällä lihalla saadaan halpaa moskaa kauppaan ettei tartte nostaa lihan hintaa enempää. Tuolla saadaan sitä mitä kauppa haluaa, halpa sisäänveto tuote. Mutta jos tuotetta myydään lihana tai saman näköisenä. Esim. makkarat, juustot, nakit ynnämuut korvikkeet. Niin myytäisiin aitona lihana ja kasvikunnan tuotteet jonain muuna. Monelle
Johan Pietarsaaresta pärähti. 3/4 jauheliha, 70% nautaa ja loput hernettä. Ei tartte nostaa lihan hintaa kun pistetään papuja joukkoon. Liha lihana ja hernesoppa soppanaPaalimies vissiin ei oo kuulukkaan kasvisvaihtoehosta.Eihän nämä yleensäkkään suurempaa huomiota saa.k
Olen kyllä kuullut ja joskus jopa syönyt. Tarkoitin juurikin sitä että liha lihana ja kasvikset kasviksina. Magia taitaa olla tota snellun väkeä kun ymmärtää moisen sekoituksen.
Lantamarketista tuli aamusta viestiä että huomenna Yaran lannoitteet kallistuu hieman.Siellä ollaan pilkillä. Ottaa maajussi syöttiin..
Onneksi täällä on Lantamannenin myymälä paikkakunnalla, josta nyt yleensä löytyy melkein kaikkea, paitsi elukkojen rehua. IKH:n tavaratkin pitää tilata itte rahtivapaasti paikalliseen liikkeeseen. Toki vois saada apuakin, jos myyjää vaivaisi ja samalla voi saada jonkun mitättömän alennuksenkin. Varastoa ei juurikaan ole, paitsi työkaluista.
Täälläpäin lähin Lantmannen, eli Kouvolan Lantmannen taas supisti rajusti omaa toimintaansa, muutti huomattavasti pienempiin tiloihin ja muuttui käytännössä myyntikonttoriksi, henkilökuntaa vähennettiin ja myymälätarvikkeet väheni minimiin. Varaosat tilataan myyjältä.Lappeenrannan sivukonttorille tapahtui sama jo aiemmin. Konekauppa siirtyi lahden meriläisen alle.
Ihmettelen kyl tavallaan et ei kouvolan kokoisessa kylässä ole tarpeeksi asiakkaita mut ei nähtävästi. Olihan se vanha kiinteistö valtava ja turhan iso mut nykyiseen ei kyl paljon varastoa mahdu.
On tietysti nykypäivänä ihan järkevää pitää itsellä se varaosa varasto mut kaikkea ei pysty tai tajua varastoida niin nyt se on sit tehdas/maahantuojan varasto josta eletään. Ei voi toivoa kuin et toimitukset on nopeita.
Käsittääkseni muutkin lantmännenin keskusliikkeen alla olevat liikkeet ovat kokeneet supistuksia. Kauppiasvetoiset paikat sit vielä sinnettelee mut eiköhän sielläkin muutoksen tuulet puhalla.
Kyse on saksalaisesta tutkimushankkeesta. Tieteellinen osuus on nyt julkaistu. Liittovaltio ei luvannut rahaa toteutukseen, joten kerjännevät rahat muualta. Tuossa pari kuvaa https://www.yumda.com/de/news/1187432/kuehe-mit-wahlfreiheit.html
Liikenneväylät kuivikepohjan vaihtamiseksi näyttävät näin kuvista katsottuna perin ahtailta. Entä jalattoman siirtäminen ? Aperobotille ei taida olla vaihtoehtoa, kun käytävillä on 90 asteen kulmat. Mun mielestä pitäisi olla varuilla yksi traktorilla läpiajettava pitkä pöytä.
Jos interaktiivinen simulaatiosovellus olis auki vapaasti, niin laittaisin ekaks sähköt poikki 2 viikoksi.
Toisella murteella https://www.journalofdairyscience.org/article/S0022-0302(25)00684-8/fulltext
Vanha ketju, mutta ehkä ens talvena tarpeellinen härpäke. Ei tulisi halliin vaan navettaan. Siis lähes tyhjään, kun lehmä vasikoita ei ole kahteen vuoteen syntynyt kuin murto-osa normaalista. Normi talvina hiehot on pitänyt tuon naapurilta lainatun navetan sulana, mutta nyt sinne on menossa vain muutama eläin. Itte lymyilen toivottavasti kylmimmän talvisydämmen saikulla, joten vesijohdot yms jää sijaisavun kontolle. Onko tuollainen infrapuna lämmitin turvallinen tuollaisessa paikass. Ajattelin ensin laittaa karjakeittiööön ja sieltä ovet auki navetan puolelle. Toki on liian pieni ohjekirjojen mukaan tuollainen 20m2 karjakeittiö. Navetta taitaa olla n150m2. Halvimissa puhallin käy aina , kun virta on päällä. Onko kalleimmissa noin ja onko se huono muuten kuin energiataloudellisesti (80w ) Toki tuskin nytkään halvat on niitä parhaita , mutta halvin 13kWh tehoinen 779.
Mike Mitchell kylvää syysvehnää, eikä laita lannoitetta, koska hänen mielestään lannoitteen hinta 600 euroa tonnilta ja vehnän hinta 135 euroa tonnilta eivät sovi yhteen. Huomioitavaa on, että kylvävät rypsin sänkeen, jonka sato oli 5 bushelia eekkeriltä, eli noin 400 kg/ha !
( 1000 kanadan dollaria / x0.61 = € / tonni moniravinteinen lannoite, 6 kanadan dollaria busheli vehnää)
https://youtu.be/ygh2AgPcY-w?si=iHGxiBTbx289bUh4
-SS-
Olen laskuttanut Väderstad Rexus+ Biodrill 30 €/ha +alv
Syysrapsia taitaa olla hyvä laitella tuolla. Onko siemensäiliö viljalle vähän pieni ?
-SS-
Kun vain saa kiertokokeen tehtyä, että ei valtavasti holahda siementä.
Onkohan olemassa tuollaista kylvöyksikköä, johon menisi vaikka 400kg vehnän tms. siementä? Kun ois juuri hankittu 8.2m rexius, joka tarttee kevääksi jonkun kylvöyksikön. Syyskylvöä ois aika makea kokeilla tuolla, kyntö ja päisteet sileäksi jyrällä, sitten kylvö kertavedolla suoraan kynnökseen. Kevään oli ajossa metriä kapeampi Dalbo ja sillä tuli hienoa jälkeä kynnöksistä, niin voisi kokeilla kylvöäkin. Pskaa jos saisi syyskynnön alle, sitten kertaveto jyrällä jossa menee siemenkin. Ei tarttis sotkea kylvökonetta ja jos(kun) talvi vie kylvökset, ovat olleet kuitenkin kasvipeitteisiä ja keväällä helppo lähteä jatkamaan kylvömuokkauksia tasaiselta, kertaalleen muokatulta kynnökseltä.
Tuo siemensäiliön koko tarvis olla tuota luokkaa että pääsisi esim. 800m pitkän pellon edestakaisin, täyttö jokaisella kierroksella.