Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: icefarmer - 28.05.26 - klo:21:18
-
mietitäämpäs oikein porukalla miksi oikeiston kanta kaivosteollisuuteen on niin uskomattoman kielteinen että kevitsankin kaivos pitää verottaa hengiltä.
mehän muistanmme talvivaarankin alun, palstan oikeistokärki itki milloin mistäkin, pieninkin hulevesinoro oli katastrofi samaan aikaan kun helsinki ohijuoksutti sumeilematta jätevesiään mereen.
onko kaivosala liian haaalarivaltainen vaseliinisine koneukkoineen ja porareineen perussuomalaisille ja kokoomukselle :-\ :-\ :-\ :-\
https://www.talouselama.fi/uutiset/a/ea3016bc-5525-467b-929b-a3e59d140e9d
-
ICE on nyt selvästi sekaisin kuin seinäkello. Kun Bolinden hankki vuonna 2015 Kevitsan kaivosoikeudet eteläafrikkalaiselta yhtiöltä, kovinta vastustusta piti Vasemmistoliitto, vaati kaivostoiminnan luovuttamista ulkomaisille yhtiöille lopetettavaksi ja kaivannaisia "suomalaisena kansallisomaisuutena".
Vasemmistorintaman vaaliohjelmiin kuului vahvasti puhe kansallisomaisuuden "ilmaiseksi ulkomaille antamisesta" ja vaatimus siitä, että valtion pitäisi pitää kaivostoiminta omissa käsissään tai vähintään verottaa sitä raskaasti rojaltiveroilla.
Ice ice, onko kaikki hyvin, pitäisikö icen lähteä muistitesteihin terveyskeskukseen ?
-SS-

orpon hallitus vielä menee vasemmalta ohi veronhimoissaan :o :o :o :o
-
Ejjoo Icellä kaekki hyästi, Amerikan toveritkin kun ovat vastaan. :-\ :-\ :-\
(https://s7d2.scene7.com/is/image/TWCNews/oswego_ice_protest_0909)
-
ICE on nyt selvästi sekaisin kuin seinäkello. Kun Bolinden hankki vuonna 2015 Kevitsan kaivosoikeudet eteläafrikkalaiselta yhtiöltä, kovinta vastustusta piti Vasemmistoliitto, vaati kaivostoiminnan luovuttamista ulkomaisille yhtiöille lopetettavaksi ja kaivannaisia "suomalaisena kansallisomaisuutena".
Vasemmistorintaman vaaliohjelmiin kuului vahvasti puhe kansallisomaisuuden "ilmaiseksi ulkomaille antamisesta" ja vaatimus siitä, että valtion pitäisi pitää kaivostoiminta omissa käsissään tai vähintään verottaa sitä raskaasti rojaltiveroilla.
Ice ice, onko kaikki hyvin, pitäisikö icen lähteä muistitesteihin terveyskeskukseen ?
-SS-
orpon hallitus vielä menee vasemmalta ohi veronhimoissaan :o :o :o :o
Verenhimossaan?😄😄😄
Vasemmiston propaganda kannanotot ovat kuin vuodelta 1918...👍👍👍🤣🤣🤣
"Kumouksen myrskyt
kapinat ja tyrskyt
riehuu valtakunnan äärest äärehen.
Siellä hirmuhenget saavat
sydänverta janoavat
särpiellä hurmejuomat kanssa korppien."
😄😄😄
-
Nouseeko Icesossifarmer Sepen ja muiden keskosten kanssa vallankumoukseen?
Näin laulaen...
Pieni Suomen kansa
katkoo kahleitansa
kärsimysten malja se jo kukkuroillaan on.
Raakaa sortovaltaa vastaan
nostaa maasta armeijastaan
jalon kansan parhaat pojat taistohon.
2.
Hallitus on vankka
kätyrlauma sankka
se kauhuntuskaa levittää yli onnettoman maan.
Urhojansa kansanvalta
työntää esiin kaikkialta
elämästä, kuolemasta kamppaillaan.
3.
Virkavallan huolena
vankilat ja tuonela
tutkimatta hirttäminen, mestaus.
Kumouksen sankari
sydänveren antavi
kallis ompi vapauden lunastus.
4.
Kiihtyy yhä taisto
vapauden vaisto
köyhälistön keskuudessa kasvaa vaan.
Eipä auta hallitusta
piinat kidutus ja tuska
urhot kaatuu vapauden laulu huulillaan.
5.
Kuinka kauan siellä
teurastusta viellä
kestää kunnes kansalla on vapaus.
Ei nyt taiston tuoksinassa
tiedä kumpi voittamassa
vallankumous vaiko taantumus
6.
Kumouksen myrskyt
kapinat ja tyrskyt
riehuu valtakunnan äärest äärehen.
Siellä hirmuhenget saavat
sydänverta janoavat
särpiellä hurmejuomat kanssa korppien.
7.
Kylvömme kun tehdään
kasvaa kerran tähkään
sadoin kerroin kirkkahampi onnen aika uus.
Silloin Suomen kansanvalta
kiittää sankarpoikiansa
ilonkyyneleitä palkaks’ saapi sankaruus.
🤣🤣🤣
-
ICE on nyt selvästi sekaisin kuin seinäkello. Kun Bolinden hankki vuonna 2015 Kevitsan kaivosoikeudet eteläafrikkalaiselta yhtiöltä, kovinta vastustusta piti Vasemmistoliitto, vaati kaivostoiminnan luovuttamista ulkomaisille yhtiöille lopetettavaksi ja kaivannaisia "suomalaisena kansallisomaisuutena".
Vasemmistorintaman vaaliohjelmiin kuului vahvasti puhe kansallisomaisuuden "ilmaiseksi ulkomaille antamisesta" ja vaatimus siitä, että valtion pitäisi pitää kaivostoiminta omissa käsissään tai vähintään verottaa sitä raskaasti rojaltiveroilla.
Ice ice, onko kaikki hyvin, pitäisikö icen lähteä muistitesteihin terveyskeskukseen ?
-SS-
orpon hallitus vielä menee vasemmalta ohi veronhimoissaan :o :o :o :o
Verenhimossaan?😄😄😄
Vasemmiston propaganda kannanotot ovat kuin vuodelta 1918...👍👍👍🤣🤣🤣
"Kumouksen myrskyt
kapinat ja tyrskyt
riehuu valtakunnan äärest äärehen.
Siellä hirmuhenget saavat
sydänverta janoavat
särpiellä hurmejuomat kanssa korppien."
😄😄😄
sepe liimannu pahvilätkät linsseihin vai oletko muuten vaan sokea :o :o :o :o

Sinä olet punavihersokea...
😄😄😄